lauantai 24. syyskuuta 2011

Sadonkorjuuhyvyyksiä

Aina kun on tekosyy leipoa jotain, niin noh, leivon. Eilen oli ainejärjestön saunailta ja tutustumisbileet, jonne päätin loihtia jotain puutarhan omenasadosta. Resepti on usemmasta ohjeesta yhdistetty ja päässä muokattu mieleiseksi. Toivottavasti tämä inspiroi teitäkin kokeilemaan jotain samantapaista, tai ehkä jopa noudattamaan reseptiä orjallisesti. Tämä on hyvää. Ihan oikeesti. Ihanan mehevää ja syksyistä. Ei kaipaa mielestäni mitään ylimääräisiä vaniljakastikkeita kaverikseen. Jos et tykkää rahkasta, se ei tarkoita ettetkö tykkäisi tästä. Rahka ei nimittäin maistu piirakassa yhtään rahkalta.


Sitruunainen omena-rahkapiirakka
(uunipellillinen)

Täyte
6-10 kotimaista omenaa (riippuen koosta)
2 munaa
4 dl maitorahkaa
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
1/2 sitruunan mehu (ja/tai kuoriraastetta)

Valmista ensin täyte. Poista omenoista keskusta ja tee omenoista ohuita lohkoja. Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon muut täytteen ainekset. Jätä täyte maustumaan hetkeksi.

Taikina
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g pehmeää rasvaa (ei täysin sulatettua)

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon pehmeä rasva. Koostumuksen pitäisi olla nyt hieman murumainen, ei tahmea. Jaa taikina kahteen osaan.

1 muna
2 dl kermaviiliä

Lisää taikinanpuolikkaan joukkoon muna ja kermaviili. Tämän taikinan koostumuksen pitäis olla nyt melko tahmea. Kaavi tahmea taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille käyttäen apunasi mitä tahansa työvälineitä, että saat taikinan tasaisesti levitettyä. Se on todistettavasti mahdollista. Älä luovuta. Paista piirakan pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin viisi (5) minuuttia.

Levitä esipaistetun pohjan päälle omena-rahkatäyte ja ripottele pinnalle se kulhossa odottava murumainen taikinanpuolikas. Lykkää koko lysti uunin keskitasolle ja paista vielä noin puoli tuntia (tai kunnes murupinta on saanut kauniin kullanrusehtavan värin).


[Kuvan basilikankukat ovat kuvausrekvisiittaa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?