sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Alkukesän raparperi-valkosuklaajuustokakku

Viikonloppuna juhlistettiin rakkaan ystäväni valmistumista. Kokoonnuimme pitkästä aikaa vanhalla kunnon tyttöporukalla nauttimaan toukokuun viimeisestä lauantaista herkkujen äärelle.

Lahjaksi ystävälleni pyöräytin raparperi-valkosuklaajuustokakun muunnellen hieman Kinuskikissan ohjetta. Aavistuksen kirpeä raparperitäyte tekee kakusta täydellisen.



Raparperi-valkosuklaajuustokakku

Raparperitäyte
500 g raparperia pestynä, kuorittuna ja paloiteltuna (paloina noin litran verran)
2,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja

Laita raparperit ja sokeri kattilaan ja keitä hiljalleen noin viisi minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Aivan muhjuksi raparpereja ei kannata keittää. 

Ota kattilasta noin puoli desiä lientä ja sekoita siihen perunajauhot. Kaada suurus takaisin kattilaan ja keitä vielä hetkinen, ehkä puolesta minuutista minuuttiin. 

Anna raparperiseoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Voit tehdä seoksen jo edellisenä iltana ja jäähdyttää sen jääkaapissa.

Pohja:
225 g tummia vaniljatäytekeksejä (esim. Lidlin omia tai Dominoita)
40 g voita sulatettuna

Murskaa keksit täytteineen esimerkiksi kaulimella tai tehosekoittimessa. Minulla ei ole tapana hienontaa keksejä täysin, jottei pohjasta tule jäähtyessään aivan kivikova. Kuten kuvastakin näkyy, kokkareita on.

Sekoita joukkoon sulatettu voi ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Käytössäni on lasipohjainen ja silikonireunainen vuoka (halkaisija 25 senttiä), joka ei vaadi voitelua tai leivinpaperilla vuorausta,. Tavallisen irtopohjavuoan pohja on kyllä syytä vuorata ensin leivinpaperilla.

Täyte:
5 liivatelehteä
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kuohukerma ja mausta vaniljasokerilla. 

Sulata paloiteltu valkosuklaa liedellä vesihauteessa teräskulhossa. Älä anna kattilan veden koskettaa teräskulhon pohjaa. Sekoittele aina välillä. Pehmennä tuorejuusto vatkaimella ja lisää joukkoon sula valkosuklaa. 

Sekoita kermavaahto, munavaahto, tuorejuusto-valkosuklaaseos ja raparperiseos keskenään. 

Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan, anna kiehahtaa ja lisää joukkoon liivatelehdet. Lisää ohuena nauhana hitaasti vatkaten täyteseokseen. 

Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä yön yli. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla, mansikoilla ja marenkimurskalla.

P.S. Tätä työjärjestystä kun noudattaa, ei sähkövatkaimen vispilöitä tarvitse pestä välillä. Jee!



Tätä saatan hyvinkin tehdä uudelleen juhannuksena!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanan houkuttelevan kuulonen kakku. Pakko kokeilla kunhan nuo pihan raparperit elpyvät edellisestä harvennuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla! Meillä on pihalla raparperia niin paljon, että käyttötarkoituksia alkaa olla vaikea keksiä :)

      Poista
  2. Tämä meni testiin ja hyytyy nyt jääkaapissa! Leivinpaperi oli loppu, raparperia ja valkosuklaata meni vähemmän kuin ohjeessa, katsotaan miten onnistuu. :)

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?