keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kuusenkerkkäsiirappi

Minun on jo monena vuonna pitänyt kokeilla kuusenkerkkäsiirapin tekoa. Keväällä kuusenkerkkiä tontinrajalla ihaillessani muistin viime kesänä lukeneeni kuusenkerkkäsiirapin teosta Kotipuutarhan keittokirjasta. Sieltähän se ohje sitten löytyikin.

Tältä vuodelta ainakin eteläisessä Suomessa alkaa kuusenkerkkäaika olla ohi, mutta ehkä pohjoisessa vielä ehtii siirappia tämän vuoden tuoreista kuusenkerkistä keittämään?


Kuusenkerkkäsiirappi

kuusenkerkkiä
sokeria
vettä

Kerää kuusenkerkkiä niin paljon kuin haluat, vaikkapa kattilallinen. Huuhtele kerkät, laita ne kattilaan, peitä vedellä ja jätä yöksi likoamaan.

Keitä kerkkiä hiljalleen pari tuntia kannen alla. Siivilöi liemi. Mittaa liemen määrä, kaada takaisin kattilaan ja lisää sokeria puoli kiloa liemilitraa kohden. Jatka keittelyä ja sekoittele aina välillä, ettei siirappi pala pohjaan. Kun liemi on muuttunut syvän punaruskeaksi ja pehmeän siirappimaiseksi, siirappi on valmista.

Jos et malta keittää siirappia riittävän monta tuntia, ei siirapista tule siirappia vaan jonkinlaista sokerilientä. Jos unohdat kattilan liian moneksi tunniksi liedelle, saat äkisti kovettuvaa nekkua. Itse onnistuin saamaan siirappia, joskin melko juoksevaista sellaista. Aika hyvin ensikertalaiselta!


Päivi vinkkaa keittokirjassaan, että kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää esimerkiksi limpuissa, marinadeissa, kakkujen täytteissä, uunikasvisten mausteena ja jälkiruokakastikkeena esimerkiksi jäätelön tai lettujen kera.
Viikonloppuna keksimme kokeilla siirappia valkohomejuuston kaverina - toimii.


Muistathan, että kuusenkerkkien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Kysy siis lupa, jos kuuset eivät ole omalla tontillasi.

Nyt kun siirappien makuun on päästy, seuraavaksi ajattelinkin keitellä raparperisiirappia, raparperia kun puutarhassamme riittää!

1 kommentti:

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?